Particle Harmony


Particle Harmony kuuluu legendaariseen shmup-genreen, jossa pelaaja kontrolloi avaruusalusta, jolla sitten taistellaan suurta vihollismäärää vastaan. Genre on hieman nykyään kuivunut kasaan ja lähinnä vain suosittua indie-piireissä. Tunsin kuitenkin, että minulla on tälle lajityypille jotain annettavaa.

Pelaaja istutetaan ilman juonta tai muita pelinautintoa häiritseviä asioita avaruusaluksen puikkoihin. Ja jo ennen kuin huomaakaan, ruutu on miltei täynnä vaarallisia vihollismurkuloita. Näitä vihollisia puskee sitten koko ajan enemmän ja enemmän, yhä vaikeammissa muodostelmissa. Vihollisten tuhoamisesta kentälle jää leijumaan powerup-palloja, joita keräämällä voi saada esimerkiksi tehokkaamman aseen tai luotikilven.

Particle Harmonyssä on erilainen ohjattavuus, mihin on totuttu. Alusta kontrolloidaan hiirellä. Hiiren vasemmalla painikkeella alus ampuu  ja oikealla painikkeella liikkuu kursoria kohti. Aluksen liikkumisnopeutta pystyy säätelemään kursorin ja hiiren välisellä etäisyydellä. On siis kuin pelaajan avaruusalus olisi kiinni hiiren kursorissa kuminauhalla.

Koska peli on loputon, mukana on high schore -tilastot mielenkiinnon säilyttämiseksi ja ikävä kyllä olen jo kuullut, että joku en peitonnut minun pisteeni reilusti. Aina powerup-mittarin noustessa 100%:in, pelaaja saa jonkin väliaikaisen lisäominaisuuden ja pistekerroin nousee yhdellä. Powerup-pallojen kerääminen on siis hyvin kannattavaa pisteiden sekä myös selviämisen kannalta.

Musiikkia lukuunottamatta kaikki pelissä on minun käsialaani. Musiikista vastaa luokkakaverini, joka tekee ambient-musiikkia artistinimellä Mooma.